Viisi selkeää hyötyä yrityspodcastista – mitä Suomen Podcastmedian peruslupaus tarkoittaa?

Podcastin äänittäminen itse käy koko ajan helpommaksi. Kerromme, miksi kannattaa silti kääntyä ammattilaisen puoleen podcastia tehtäessä.

Suomen Podcastmedia lupaa asiakkailleen viisi selkeää hyötyä tuottamistaan podcasteista. Asiakkaat saavat:

• Yli 1 000 kuuntelua per jakso
• 70 % kuuntelee jakson loppuun asti
• Podcastista on aitoa bisneshyötyä esimerkiksi brändin rakentamisessa
• Jakelu tapahtuu kattavissa kanavissa
• Podcastilla on toimivat markkinointikeinot

Luvatut numerot saattavat kuitenkin jonkun mielestä kuulostaa jopa pieniltä. Kuinka isosta lupauksesta siis onkaan kysymys?

Podcastille nelinkertainen kuulijamäärä

Suomen Podcastmedian podcasteja kuunnellaan yli 1 000 kertaa puolen vuoden aikana per jakso. Kymmenjaksoinen podcast saa siis yli 10 000 kuuntelukertaa.

Keskimäärin suomalainen podcast saa keskimäärin 200–300 kuuntelua per jakso. Keskimääräiseen podcastiin verrattuna Suomen Podcastmedian asiakkaat saavat siis noin nelin- tai jopa viisinkertaisen kuuntelijamäärän.

Yhä useampi kuuntelee podcastin loppuun asti

Kun puhutaan siitä, moniko kuuntelee podcastjakson loppuun asti, puhutaan pidosta. Pitomittarilla katsotaan, montako prosenttia kuulijoista pysyy mukana viimeisille minuuteille asti.

Podcastien pito vaihtelee suuresti. Yrityspodcastille tavallinen luku on noin 50–60 %, mutta merkittävästi huonompiakin tuloksia on runsaasti. Yli 80 % taas on jo erinomainen pito.

Me Suomen Podcastmedialla lupaamme, että konseptimme mukaisesti tuotettujen podcastien kuuntelijoista 70 % kuuntelee viimeiselle minuutille asti.

Meidän tuottamamme podcastit saavat siis poikkeuksellisen hyvän pidon – eli sitouttavat kuuntelijat hyvin. Vahva pito tarkoittaa, että kuulijat viettävät yrityksen podcastin parissa pitkän ajan ja sitoutuvat brändiin entistä vahvemmin.

Miten podcastista saadaan aitoa bisneshyötyä?

Podcast on erityisesti markkinoinnin ja brändinrakentamisen työkalu, joka sopii moneen eri yritys- ja markkinointistrategiaan.

Esimerkiksi toteuttamaamme Podiatri-podcastia kuunteli, tavoitteiden mukaisesti, suuri joukko nuorista aktiivilääkäreistä. Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha -podcast on saanut yhteensä jo yli puoli miljoonaa kuuntelua. Bo LKV:n suosittu podcast Bo Living sai kymmenkertaisen kuuntelijamäärän keskivertoon verrattuna.

Podcast sopii erinomaisesti myös yritystapahtuman korvaajaksi.

Podcastin kattavat jakelu- ja markkinointikanavat – pystyisitkö tähän itse?

Podcastalustoja on lukemattomia, ja lisää tulee koko ajan. Mistä voit tietää, mitkä ovat sopivimmat ja tehokkaimmat jakelukanavat juuri sinun podcastillesi?

Entä tavoitatko koko potentiaalisen kuulijakuntasi, jos hoidat markkinoinnin itse?

Suomen Podcastmedialla on vankka ymmärrys sopivista erilaisista jakelu- ja markkinointikanavista – niistä uusimmistakin. Meillä on myös pitkä kokemus niiden kanssa toimisesta ja vahva käsitys siitä, mitkä toimivat tehokkaimmin.

Olemme jo pitkään tuottaneet podcasteja, jotka ovat päässet kuuntelumäärissä ja suosiossa monen listan kärkeen. Kauttamme on mahdollista myös hankkia erilaisia kumppanuuksia.

Jos olet kiinnostunut oman suositun podcastisi rakentamisesta, ota yhteyttä Suomen Podcastmediaan jo tänään!

Harkinnassa podcast?

Lataa oppaamme podcastin kuulijaprofiileista ja saat ajankohtaista tietoa siitä, miten podcasteja kulutetaan Suomessa.