Psykologi Nina Lyytinen nousi suosituksi vaikuttajaksi podcastinsa avulla – näin Psykopodiaa-podcast syntyi

Usein törmäämme uutisiin vaikuttajista, jotka aloittavat oman podcastinsa tunnettuutta saatuaan. Psykologi Nina Lyytisen polku kulki hieman päinvastaiseen suuntaan: hän nousi suosituksi vaikuttajaksi juuri Psykopodiaa-podcastinsa ansiosta! Nyt Lyytinen kertoo, kuinka Psykopodiaa sai alkunsa ja antaa vinkkejä aloitteleville podcastaajille.

Idea Psykopodiaa-podcastista syntyi, kun Lyytisen aviomies Mikko Heiskala kävi työnsä kautta podcast-kurssin. Tästä syttyi yhteinen innostus: ajatus psykologia-aiheisen podcastin tekemisestä kutkutti kumpaakin. Alku oli siis oikeastaan täysin sattumaa. Tekemisen laadussa sen sijaan ei sattumalle jätetty sijaa.

– Emme miettineet tavoitteita tai muuta sellaista. Oli kuitenkin selvää, että jos jotain lähdetään tekemään, se tehdään kunnolla, Lyytinen kertoo.

Podcastin ensimmäiseksi vieraaksi Lyytinen kutsui työnantajansa ja kollegansa Helinä Häkkäsen, jonka Lyytinen tiesi sanavalmiiksi esiintyjäksi. Pian vieraiksi kysyttiin muitakin kuin tuttuja, ja moni psykologi tarjoutui vieraaksi oma-aloitteisesti. 

Tämän jälkeen podcastin kasvu on ollut eksponentiaalista kaikilla mittareilla.

Psykopodiaa-sarjan suosio onkin yllättänyt Lyytisen, jolla ei ennen podcastin aloittamista ollut minkäänlaista näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Nyt podcastia on tehty yli 100 jaksoa, joista jokainen kerää yleensä yli 10 000 kuuntelukertaa. Podcastin suosio on poikinut Lyytiselle myös niin työtarjouksia, puhujakeikkoja kuin kaupallisia yhteistöitäkin. 

Lue myös: Case Saranen: Näin käytät podcastia myynnin tukena uusasiakashankinnassa – Growth Lead: “Vastaanotto on ollut todella hyvä”

Mikä on suosikki-podcastin salaisuus?

Psykopodiaa-podcastissa asia on aina ykkönen, ei henkilö

Lyytinen uskoo, että ihmiset ovat kiinnostuneita nimenomaan asiasta:

– Teen jotain, mikä oikeasti kiinnostaa ja innostaa itseäni. Se kiinnostaa myös muita! Asia on podcastissa aina ykkönen, ei henkilö, Lyytinen sanoo.

Kuulijakunnan sitouttaminen on tärkeää

Kun kuulijakunta kasvaa, on heihin tärkeä pitää yllä suhdetta. Lyytinen kehottaakin kuulijoitaan lähettämään jaksoista palautetta ja pyrkii myös vastaamaan kaikkiin saamiinsa palautteisiin, rehellisesti.

– Pyrin myös olemaan rehellinen. En lupaa kuulijoille sellaista, mitä en voi varmuudella toteuttaa, hän kertoo.

Podcastin markkinointi oli pakko opetella, vaikka se oli aluksi vaikeaa

Markkinointi vaikuttaa paljon podcastin menestymiseen. Lyytinen korostaakin, että podcastia täytyy markkinoida pitkäjänteisesti – ja jokaista jaksoa useampaan kertaan. Hän myöntää, että alkuvaiheessa podcastin promoaminen omissa kanavissa tuotti hänelle vaikeuksia.

– On ollut pakko opetella, että jaksoja on nostettava esiin, jotta ihmiset löytävät ne. Turhasta nöyryydestä täytyy päästä yli: kun on tehnyt jotain, pitää myös tuoda se esiin, Lyytinen toteaa.

Aitous ja rehellisyys kiinnostaa

Podcastin promoamisessa tärkeää on paitsi markkinoinnin määrä, myös aitous. Jos promo-sisällöt eivät ole aitoja, ne eivät myöskään toimi.

– En ole lähtenyt esimerkiksi voimakkaaseen tunteisiin vetoamiseen, Lyytinen kertoo.

Lue myös: Millaisista brändi-podcasteista kuulijat pitävät eniten? Nyt se on tutkittu!

Mikä podcastin tekemisessä on yllättänyt?

Palautteiden määrä on yllättänyt ja ilahduttanut

Podcastin suosion lisäksi myös palautteen määrä on yllättänyt – sitä nimittäin tulee paljon. Erityisen ilahduttavaa on nähdä ja kuulla, miten jaksoja jaetaan eteenpäin.

– Niin terveydenhuollon ammattiryhmät kuin oppilaitoksetkin ovat jakaneet jaksoja omilla kanavillaan. Edelleen tuntuu todella hyvältä aina kun joku kysyy, voiko jaksoa jakaa eteenpin, Lyytinen iloitsee.

Asiantuntijavieraiden saaminen on ollut yllättävän helppoa

Moni podcastaaja jännittää, onko vieraiden saanti vaikeaa. Asiantuntijoiden valmius hyppäämään podcastvieraaksi onkin ilahduttanut Lyytistä. Vieraiden saaminen on ollut jopa yllättävän helppoa!

– Asiantuntijat ovat todella valmiita ja halukkaita tulemaan vieraiksi, se on todella yllättänyt!

Podcast on kehittänyt omaakin osaamista

Podcastia tehdessä itse tekijätkin oppivat paljon. Lyytinen ei esimerkiksi ole kokenut kirjoittamista vahvuudekseen, mutta niin jaksojen suunnittelu kuin jaksokuvausten kirjoittaminenkin ovat opettaneet ilmaisemaan asioita lyhyemmin ja tiiviimmin.

– Olen oppinut paljon siitä, kuinka podcast-jaksot suunnitellaan, rakennetaan, rytmitetään ja markkinoidaan. Podcastin ansiosta kestän nykyään myös kuunnella omaa ääntäni, hän kertoo ja korostaa, että hän on edelleenkin oppimisen polulla. Podcast onkin pitkä oppimismatka!

Psykopodiaa-podcastin kaupallinen yhteistyö sai hyvän vastaanoton

Kaupallinen yhteistyö Suomen Podcastmedian kanssa mietitytti aluksi, sillä yleisön suhtautuminen jännitti Lyytistä. Vähentäisikö kaupallisuus podcastin suosiota ja uskottavuutta? Mitä kollegat ajattelisivat?

– Jännitin kaupallisia jaksoja aluksi todella paljon. Ne eivät kuitenkaan ole vähentäneet podin suosiota. Kollegani näkevät isona arvona sen, että sarjaa on voitu kaupallistaa!

Lue myös: Näin hyödynnät kaupallista yhteistyötä podcastissasi

Lyytisen vinkit aloitteleville podcastaajille

Tee sellaista, mistä itse tykkäät ja innostut

Kun olet itse innostunut aiheesta, huomaa sen myös kuulija. Kun teet podcastia aiheesta, josta pidät, jaksat tehdä kokonaisen kauden.

Ole pitkäjänteinen, älä tee vain muutamaa jaksoa

Oppimismatka on pitkä, eikä tapahdu parissa jaksossa. Myös kuulijoilla kestää löytää podcastisi pariin.

Panosta vieraiden monipuolisuuteen

Vieraisiin kannattaa panostaa, mutta jokaisen vieraan ei tarvitse olla entuudestaan tuttu. Mukana voi olla myös uusia tyyppejä! Monet suosivat julkkisvieraita, mutta tärkeämpää on vieraskattauksen monipuolisuus! 

Varmista hyvä äänenlaatu

Harva jaksaa kuunnella podcastia, jossa on huono äänenlaatu. Äänenlaatuun kannattaakin panostaa.

Keskity siihen, mitä osaat parhaiten

Podcastia tehdessä työnjako on tärkeää. Keskity siihen, mitä osaat parhaiten ja pyydä apua niihin asioihin, joita et hallitse.

– Olemme mieheni Mikko Heiskalan kanssa määritelleet tarkasti, kumpi tekee mitäkin. Molemmat keskittyvät siihen, mitä osaavat parhaiten – kaikkea ei tarvitse osata itse, Lyytinen summaa.

Lyytisen oppimismatka jatkuu uudella aluevaltauksella: Toukokuussa 2023 julkaistiin Yle Areenassa Nina Lyytisen juontama ja Suomen Podcastmedian tuottama sarja Näin minua manipuloidaan.

Suomen Podcastmedia toteuttaa podcasteja, joista on aitoa bisneshyötyä. Kun haluat sitouttaa kohderyhmäsi ja luoda lojaalin suhteen yleisöösi, ota meihin yhteyttä! Valjastamme podcastit kanssasi vaikuttavaksi osaksi markkinointiasi.

Harkinnassa podcast?

Lataa oppaamme podcastin kuulijaprofiileista ja saat ajankohtaista tietoa siitä, miten podcasteja kulutetaan Suomessa.