Miten podcast-tuotantoyhtiö kannattaa valita?

Podcastin tuottamiseen on monta mallia, ja yhteistyö tarkkaan valitun tuotantoyhtiön kanssa johtaa yleensä parhaisiin tuloksiin.

Podcastin tekeminen itse ei ole mahdotonta, alkuun pääsee hyvin muutaman sadan euron laitteistolla. Osaamisesta kannattaa maksaa, mutta millainen on hyvä podcast-tuotantoyhtiö?

Kolme eri vaihtoa podcastin tuottamiseen

Podcasteja tuottavat kolmenlaiset tahot:

– Podcast-tuotantoyhtiöt, kuten Suomen Podcastmedia.

– Vaikuttajamarkkinoinnin toimistot, jotka tekevät muun vaikuttaviestinnän ohella myös podcasteja, yleensä johonkin vaikuttajaan sidottuna.

– Lisäksi myös mediatalot tuottavat yrityspodcasteja, usein osana laajempaa mediakampanjaa.

Mitkä asiat vaikuttavat podcastin tuotantotavan valintaan?

Jos haluat mennä mukaan olemassa olemaan podcastiin ja hyödyntää vaikuttajan valmista yleisöä, paras kumppani lienee vaikuttajamarkkinointitoimisto. Mallin etuna on riskittömyys, sillä vaikuttajalla on jo yleisö olemassa, eikä sitä tarvitse erikseen hankkia. Lisäksi vaikuttajan usein hyvinkin vahva yleisösuhde on arvokas. Malli on todennäköisesti myös halvempi kuin oman podcastin tekeminen, mutta myös saatava hyöty jää pienemmäksi, sillä podcast on vaikuttajan, ei organisaatiosi.

Podcast-tuotantoyhtiöt ovat nimensä mukaisesti erikoistuneet organisaatioiden omien podcastien tuottamiseen, eli jos haluat tehdä ihan oman podcastin, kannattaa lähestyä podcast-tuotantoyhtiöitä. Oman podcastin tekemiseen liittyy riskejä: löytyykö yleisö? Lisäksi se maksaa ja vie monien yllätykseksi myös paljon aikaa. Mediataloilta voi myös pyytää tarjouksen, varsinkin jos on valmis käyttämään rahaa myös laajempaan mainoskampanjaan.

Ota selvää podcast-tuotantöyhtiön osaamisesta

Oikean kumppanin valinnassa kannattaa selvittää seuraavat asiat:

– Missä määrin kumppani on vain tekninen toteuttaja eli äänittäjä, leikkaaja, studion tarjoaja – ja missä määrin kumppani on myös mukana podcastin konseptoinnissa ja markkinoinnissa eli yleisön löytämisessä? Asia on tärkeä, sillä hyvin harvoin podcast menee viraaliksi itsestään ja podcastien yleisin markkinointikeino eli somemarkkinointi ei riitä yleisön hankkimiseen.

– Millaisia podcasteja yhtiö on tehnyt ja millainen on toimijan kokemus alastasi? Esimerkiksi me Suomen Podcastmedialla olemme Suomen suurimpana podcast-tuotantoyhtiönä tehneet niin b2b- kuin b2c-podcastejakin, yhtä lailla tuotemarkkinointia kuin vastuullisuusviestintää ja sekä kotimaisten että kansainvälisten organisaatioiden kanssa yhteistyötä.

– Kysy konkreettisia tuloksia – älä tyydy ympäripyöreisiin vastauksiin! Toisin sanoen, minkälaisia kuuntelumääriä kumppanin podcastilla on ollut, miten moni on kuunnellut podcast-jaksot loppuun asti, miten kuuntelumäärät ovat kehittyneet tuotantokaudesta toiseen ja tietenkin, minkälaisia bisnestuloksia, kuten myynnin kasvua, niillä on saatu aikaan.

Mikä taho ikinä valikoituukaan kumppaniksesi, muista, että podcastin tekeminen on aina aikaa vievä prosessi: se on paljon muutakin kuin vain studioon astumista.

Tekstin on kirjoittanut Suomen Podcastmedian Senior Advisor Juhani Pajunen. Ota yhteyttä Suomen Podcastmediaan!

Harkinnassa podcast?

Lataa oppaamme podcastin kuulijaprofiileista ja saat ajankohtaista tietoa siitä, miten podcasteja kulutetaan Suomessa.