Millainen on hyvän podcast-jakson rakenne? Näin teet koukuttavan käsikirjoituksen

Podcastit kasvattavat suosiotaan jatkuvasti sekä maailmalla että Suomessa. Jokaisen yrityksen kannattaakin perehtyä aiheeseen ja miettiä olisiko podcastit juuri teidän tavoitteitanne ja kohderyhmäänne palveleva sisältömuoto. Podcast-tuotanto on monivaiheinen kokonaisuus ja jokaiseen vaiheeseen kannattaa panostaa. Jaksojen laadukas käsikirjoittaminen on yksi tärkeimpiä elementtejä podcastin onnistumisen kannalta. Kuinka pystyt luomaan sisältöä, joka tukee tavoitteitasi? Mitä sinun tulee huomioida käsikirjoitusta tehdessä ja kuinka se kuulijoita koukuttava podcast oikein rakennetaan?

Miksi teet podcastin ja kenelle se on tarkoitettu?

Ensimmäinen vaihe podcast-jakson käsikirjoitusta suunnitellessa on käydä läpi tavoitteet. Kenelle podcast on suunnattu ja miksi se tehdään? Podcastin sisältöä kannattaa miettiä tarkasti kohderyhmän mukaan. Jos podcastilla halutaan vaikuttaa yrityspäättäjiin, joita kiinnostaa asiantuntijatieto (senkään ei tarvitse tai kuulu olla tylsää!), kannattaa sisällön tietenkin olla erilaista kuin esimerkiksi tilanteessa, jossa haluat tehdä viihdyttävää sisältöä vaikkapa nuorille.

Kun etsitään vastausta kysymykseen miksi, on hyvä pohtia, mitä tavoittelet podcastilla. Haluatko vahvistaa brändiä omalla alallasi asiantuntijuuden kautta, lanseerata uuden tuotteen vai olla ensimmäisenä mielessä kohderyhmän parissa, jota ei välttämättä edes kiinnosta mitä yrityksesi tekee?

Kun tiedät, kenelle teet ja mitä haluat saavuttaa, on helpompi lähteä työstämään käsikirjoitusta.

Miten podcast-jakso kannattaa aloittaa?

Moni podcast-jakso alkaa jutustelulla ja kuulumisten vaihtamisella. Se ei välttämättä haittaa, jos kyseessä on jo pidempään toiminut podcast, jolla on uskollinen kuulijakunta.

Podcast-jakso kannattaa kuitenkin yleensä aloittaa terävästi, jotta kuulija koukutetaan alusta alkaen. Kannattaa pitää mielessä, että monien tutkimusten ja havaintojen mukaan suurin riski menettää kuulija on ensimmäisen minuutin tai kahden aikana! Jakson alussa voit esimerkiksi kertoa, mistä jaksossa on kyse ja miksi se kannattaa kuunnella. Jos tiivistäminen tuntuu vaikealta, voit yrittää hyödyntää jaksokuvausten tapaan esimerkiksi logline-ajattelua. Miten tiivistäisit muutamaan lauseeseen sen, miksi jakso kannattaa kuunnella? Entä onko luvassa tunteita? 

Voit hyödyntää jakson alussa myös lyhyttä keskustelupätkää jakson keskeltä. Tällaista pätkää kutsutaan soundbiteksi. Tällöin heti jakson alkuun nostetaan jonkin kiinnostava, kärjekäs tai tunnepitoinen pätkä jaksosta. Tämä voi olla esimerkiksi jakson vieraan puheenvuoro, jossa hän tiivistää nokkelasti ajatuksenjuoksuaan. Nosto toimii tiiserinä, joka herättää mielenkiinnon kuulla lisää aiheesta. Pidä kuitenkin nosto lyhyenä, noin 30 sekunnin pätkä riittää.

Olemme käsitelleet aihetta myös aikaisemmassa blogissamme. Voit katsoa täältä, mitä podcastin rakenteesta on puhuttu vuonna 2023. 

Lohikäärmemallista apua käsikirjoituksen hahmotteluun

Kun kuulija on koukutettu alussa, ei kannata vielä huokaista helpotuksesta. On tärkeää, että keskustelu säilyy senkin jälkeen mielenkiintoisena. Journalismin tutkija Lene Heiselberg on hahmotellut ideaalin podcast-jakson rakennetta, jonka hän onkin nimennyt lohikäärmeeksi. 

Jakson puolivälin tienoilla on Heiselbergin mukaan tärkeää, että tapahtuu “point of no return” – jotain, minkä jälkeen kuulija haluaa kuunnella jakson loppuun asti. Sen jälkeen edetään kohti lopun kliimaksia.

Jakso kannattaa lopettaa niin, että kuulijalle jää tarve kuulla lisää

Entä sitten jakson loppu? Moni tuntee television cliffhangerit, ja ne voivatkin sopia vaikkapa rikospodcasteihin. Usein kuitenkin paremmin toimii, että tarjoat jotain sellaista, että kuulija haluaa kuunnella lisää. Voit esimerkiksi kertoa, mitä kiinnostavaa seuraavassa jaksossa on luvassa ja miksi se kannattaa kuunnella.

Jakson rakennetta voi hahmotella vielä leikkauspöydälläkin

Miten tämä kaikki sitten saadaan onnistumaan? Rakenteeseen kannattaa kiinnittää huomiota jo äänityksiin valmistautuessa. Podcast ei kuitenkaan ole suora lähetys, joten myös jälkituotannossa pystyy tekemään vielä paljon esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

  1. Voit nostaa jakson alkuun koko jakson kiinnostavimman noston tai sitaatin. Ei haittaa, vaikka se olisi jopa koko jakson kohokohta!
  2. Voit vaihtaa osuuksien paikkaa
  3. Voit äänittää vielä erikseen jaksojen aloituksen ja lopetuksen, jotta ne ovat mahdollisimman hyviä
  4. Voit kiinnittää huomiota dramaturgiaan: mikä asia olisi hyvä paljastaa nyt, entä mikä asia vasta myöhemmin?

Entäpä mihinkä aikaan kaiken tämän tulisi saada mahtumaan? Mikä on paras pituus podcast-jaksolle? Podcast on median muotona todella vaikuttava ja keskimääräinen suomalainen kuuntelija viettääkin aikaa podcastien parissa 3,4 tuntia viikossa (IAB Finland, Näin suomalainen kuuntelee, 2024). Yhden jakson pituus voi aiheesta riippuen vaihdella 30 minuutin ja tunnin välillä. Lataa täältä oppaamme ja tutustu vielä tarkemmin suomalaisten kuuntelutottumuksiin.

Tuntuuko siltä, että tarvitset apua rakenteelliseen hahmottamiseen? Ole yhteydessä meihin ja tehdään yhdessä tarinastasi menestyspodcast.

Lataa opas: Kuulijaprofiilit 2025

Lataamalla oppaan saat ajankohtaista ja tärkeää tietoa suomalaisten kuuntelutottumuksista. 

  • Kuinka paljon suomalaiset kuuntelevat podcasteja
  • Missä podcasteja kuunnellaan
  • Miksi podcasteja kuunnellaan
  • Milloin podcasteja kuunnellaan
 

Lataa opas alta ja hyödynnä tietoja oman podcastisi suunnittelussa!