Ex-jengipomo Keijo Vilhusen elämä -radio-ohjelma kertoo rikollispomon tarinan

Vilhunen johti vuosien ajan yhtä Suomen vaarallisimmista rikollisjärjestöistä United Brotherhoodia ja oli samaan aikaan myös poliisin tietolähde. Vilhunen ja Suomen suurin poliisirikollinen Jari Aarnio olivat salainen työpari. Vilhunen eli myös tavallista perhearkea vaimonsa ja lastensa kanssa. Vuonna 2013 kaksoiselämä paljastui ja Vilhunen pakeni ulkomaille.

Suomen Podcastmedian tuottama kahdeksanosainen ohjelma kertoo, miten alamaailman huipulle päästään, miten sieltä jättäydytään pois ja millainen mies oli liivijengiläisten pomo.

Ohjelmassa kuullaan Vilhusta itseään, viranomaisia sekä alamaailman vaikuttajia. Oman näkemyksensä tapahtumiin kertoo myös Jari Aarnio. Tuotannossa on käyty läpi tuhansia asiakirjoja sekä tunteja oikeudenkäyntien tallenteita, joita myös ohjelmassa kuullaan. Osa äänityksistä on tehty vankilassa.

Ohjelmassa kerrotaan, miten Vilhunen auttoi poliisia Herlinin perijättären sieppauksen tutkinnan ollessa kriittisessä vaiheessa. Ohjelmassa kerrotaan myös, mikä Vilhusen yksityiselämän tapahtuma sysäsi hänet yhteistyöhön poliisin kanssa.

– Vilhusen tarina on ajankohtainen, koska nyt syksyllä oikeudessa käsitellään Vilhusta ja Aarniota vastaan nostettuja murhasyytteitä, kommentoi sarjan alkuperäisidean luoja, Suomen Podcastmedian suunnittelija Hannu-Pekka Komonen.

Ohjelman on toimittanut rikos- ja oikeustoimittaja Vera Miettinen.

Harkinnassa podcast?

Lataa oppaamme podcastin kuulijaprofiileista ja saat ajankohtaista tietoa siitä, miten podcasteja kulutetaan Suomessa.