Musiikki podcasteissa – mitä se maksaa?

Musiikin ja efektien käyttäminen podcasteissa ei ole kallista, mutta podcastin tekijän on kuitenkin oltava tarkkana. Musiikkia etsiessä on syytä muistaa, että ei ilman lupaa käytä minkäälaista musiikkia, muutoin musiikki voi tulla todella kalliiksi.

Podcastin tuottajan ykkössääntö on: Älä käytä Teoston tai muun tekijänoikeusjärjestön alaista musiikkia, eli useimmiten niitä kappaleita, jotka löytyvät esimerkiksi Spotifysta tai ennen vanhaan levykaupan hyllystä. Toisen tekemää musiikkia ei saa käyttää ilman lupaa ja vaikkapa päivän listahitin luvan saaminen maksaa todennäköisesti erittäin paljon ja lupaprosessi on hidas. Joillakin mediataloilla on sopimus musiikin käytöstä omissa alustoistaan, kuten Yle Areenassa. Silloinkin musiikkia sisältävät ohjelmat ovat usein esillä vain rajatun ajan, esimerkiksi seitsemän päivää tai 30 päivää. Jos musiikkia käyttää ilman lupaa, voi jälkilasku olla mitä tahansa, kun sopimusta ei ole tehty ennen ohjelman tekoa.

Muusikkivaihtoehtoja podcastille on netti täynnä

Netti on kuitenkin täynnä ns. katalogeja, josta voi ostaa musiikkia podcasteihin, videoihin ja mihin musiikkia ylipäätään tarvitaan. Googlessa helpointa käyttää esimerkiksi hakusanoja ”free music for podcast”. Huomioithan, että sana free ei tarkoita aina ilmaista, mutta maksamalla useimmiten parinkymmenen dollarin lisenssin, voi samaa kappaletta käyttää podcastin kaikissa jaksoissa. Hinta määrittyy sen mukaan, kuinka laaja levitys ohjelmalla on: koko maan kattavan tv- tai radio-ohjelman musiikki maksaa eri tavalla kuin Spotifyssa tai Suplassa ajettava podcast.

Suosittuja musiikkikatalogeja ovat esimerkiksi Audiojungle, Artlist, Premium Beat ja Neosounds. Muutamissa palveluissa on myös rajattoman latauksen kuukausimaksu, joka on hyödyllinen etenkin ammattikäyttöön.

Netistä löytyy myös paljon ilmaista ja erittäin hyvin tehtyä musiikkia esimerkiksi Creative Commons (CC) -lisensseillä, mutta käyttöehdot on syytä lukea huolella. Musiikin tekijä voi antaa luvan musiikin käyttöön harrastelijan tekemää videota tai podcastia varten, mutta mainoksiin musiikkia ei saa käyttää. Jotkut antavat luvan aivan kaikkeen. Jotkut palvelut erikseen kieltävät musiikkinsa käyttöön nimen omaan podcasteissa. Syytä tähän on vaikeaa ymmärtää, mutta tässäkin on syystä olla huolellinen. Lisää tietoa ilmaislisenssien esimerkeistä löytyy täältä.  

PS. Jos etsit musiikin sijaan ääniefektejä, niin vilkaisepa Freesound-nimistä palvelua. Paikka on oikea aarre. Ole sielläkin tarkkana lisenssien kanssa.

Harkinnassa podcast?

Lataa oppaamme podcastin kuulijaprofiileista ja saat ajankohtaista tietoa siitä, miten podcasteja kulutetaan Suomessa.