Missä jakelukanavissa podcastia kannattaa jakaa?

Hyväkin podcast saattaa jäädä huomiotta, jos sitä ei ole jaettu oikeissa jakelukanavissa. Suomen Podcastmedia auttaa kanavien valinnassa.

Wednesday, 25. August, 2021
Tuuli
podcast jakelukanavat

Moni hyväkin podcast jää kuulijamäärältään vaatimattomaksi vain siksi, että sitä ei ole jaettu oikeissa jakelukanavissa. Jakelukanavien valinta on itse asiassa yksi tärkeimmistä podcastin menestykseen vaikuttavista asioista, vaikka tuotannossa keskitytään monesti vain sisältöön.

Mitä kaikkea jakelukanavien valinnassa kannattaa ottaa huomioon?

Podcasteilla on monta jakelukanavaa, joista valita

Moni jakaa podcastiaan Soundcloudissa, joka on audioalustojen pioneereja. Radiomedian tutkimuksen mukaan Soundcloudin osuus kaikista kuunteluista on kuitenkin melko vaatimaton, vain noin 10 %. Tämä ei tarkoita, että Soundcloudissa olisi mitään vikaa, mutta yksittäisenä alustana se on yleensä riittämätön.

Suomessa podcastien jakelualustojen peli on pitkälti kahden kauppa: noin puolet suomalaisista kuuntelee podcastinsa Spotifysta ja hieman pienempi osuus Suplasta. Muiden alustojen kuuntelijaosuus on huomattavasti pienempi. Jotta podcastissasi on siis mahdollisuus tulla hitiksi, se pitäisi löytyä ainakin näistä kahdesta alustasta. Spotify ottaa vastaan kaiken sisällön, Suplan kanssa julkaisusta joutuu neuvottelemaan tai antaa esimerkiksi Suomen Podcastmedian hoitaa neuvottelut puolestasi.

Apple Podcast on podcastien vanhin jakelualusta ja maailmalla sen asema on edelleen vahva. Suomessa sen osuus on kuitenkin vain joitain prosenttiyksikköjä, mutta kannattaa huomioida, että asiapitoisissa podcasteissa se voi saavuttaa jopa 20 % kuunteluosuuden. Faktapodcastit kuuluvat siis ehdottomasti Apple Podcastiin.

Jakelukanavia kannattaa olla useita

Onko sitten ongelma laittaa podcasteja Spotifyn, Suplan ja Apple Podcastin lisäksi muihin alustoihin? Ei missään nimessä. Päinvastoin: se on suositeltavaa. Meillä Suomen Podcastmediassa podcastit julkaistaan yleensä noin 15 eri jakelualustalla. Pienempien alustojen merkitystä kuvaa kuitenkin se, että yleensä kolmen suurimman alustan jälkeen muiden jakelualustojen yhteenlaskettu osuus kuunteluista on yleensä joitakin prosenttiyksikköjä. Pelkästään niihin ei siis voi luottaa.

Toki pienemmilläkin alustoilla on hittipodcasteja, mutta yleensä niiden taustalla on vaikuttaja, joka omasta verkostostaan pystyy ajamaan trafiikkia podcastille. Uusi podcast, jolla ei ole vielä yleisöä, saa varmimmin parhaat luvut olemalla siellä, missä suurin osa suomalaisista podcasteja kuuntelee.

Suomen Podcast löytää oikeat jakelukanavat

Autamme asiakkaitamme kaikessa, mikä liittyy tekemämme podcastin markkinointiin. Yhteistyössä meidän kanssamme yrityksesi podcast saavuttaa oikeat kuulijat osittain siksi, että osaamme valita sille sopivat jakelukanavat.

Ota yhteyttä Suomen Podcastmediaan ja kysy lisää oman podcastin tekemisestä!

Kommentit
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Mistä menestyvä podcast rakentuu?
Lataa ilmainen oppaamme hyvän podcastin anatomiasta.
Lataa opas täältä. Ei kiitos