Artikkelin sisältö
Sleeper hit nousee hitaasti pinnalle
Englanninkielisessä viihdemaailmassa termi sleeper hit viittaa teokseen, joka ei heti julkaisemisen aikoihin saavuta suurta suosiota, mutta josta ajan kanssa tulee hitti. Tällaisia ovat esimerkiksi elokuvat Forrest Gump tai Uneton Seattlessa, pop-musiikissa Lady Gagan alku-uran tuotannot ja monet TikTokin hiteiksi nostamat kappaleet. Sleeper hit voi olla myös kirja, kuvataiteen teos tai jokin muu hitaasti pinnalle nouseva asia tai ilmiö.
Sleeper hiteille on ominaista, ettei niillä ole nimekkäitä tekijöitä eikä niiden markkinointiin panosteta suuresti. Tällaisten uneliaiden hittien menestys perustuukin usein orgaaniseen suosioon. Ajan kanssa niistä voi tulla ilmiöitä, mikä antaa lisävauhtia menestykseen, kun tunnetuus ruokkii tunnettuutta.
Somealustat (ja myös podialustat) sopivatkin lähtökohtaisesti sleeper hit -ajatteluun. Niissä sisältöä voi olla rajattomasti ja kapeidenkin erityisryhmien tavoittaminen on mahdollista. Kun yksi ryhmä ottaa sisällön omakseen ja suosittelee sitä omille piireilleen, voi ajan myötä yhä suurempi yleisö löytää sisällön pariin. Näin syntyy ilmiöitä!
Lue myös: Markkinoija, älä unohda podcasteja sisältömarkkinoinnin työkaluna – 5 syytä
Voivatko podcastit olla sleeper hittejä?
Voisi sanoa, että podcastit ovat lähtökohtaisesti sleeper hit -sisältöä. Toki poikkeuksiakin on: esimerkiksi Ylelle tuottamamme Ex-jengipomo Keijo Vilhusen elämä sai julkaisunsa jälkeen kuusinumeroisen määrän kuulijoita jo ensimmäisellä viikolla. Tämä on valtava määrä, sillä tyypillinen suomalaispodcast saa muutaman tuhatta kuuntelua koko elinkaarellaan.
Yleensä podit ovat kuitenkin sleeper hittejä: Alussa ei ole suurta kuuntelupiikkiä, vaan ne keräävät kuuntelukertojaan tasaisesti. Itse asiassa tilastomme osoittavat, että kuuntelupiikki saavutetaan yleensä noin 2 kk podin julkaisusta. Monilla podeilla kuuntelukertojen määrä pysyy myös melko tasaisena kuukaudesta toiseen. Romahdusta ei tule senkään jälkeen, kun uusia jaksoja ei enää julkaista.
Lue myös: Podcast tavoittaa oikeat kuulijat
Myös yrityspodcast voi olla sleeper hit
Esimerkiksi energiayhtiö Pohjolan Voiman Sähkö tulee töpselistä -podcastin tekemisessä yksi suurimmista yllätyksistä oli juuri podin pitkä elinkaari. Yrityspodcastin nouseminen sleeper hitiksi ei kuitenkaan ole mikään automaatio, niin kuin ei ole muidenkaan podien menestys.
Pitkään elinkaareen voidaan vaikuttaa parhaiten oikeanlaisella häntämarkkinoinnilla, eli nostamalla vanhoja podijaksoja systemaattisesti markkinointiin uudelleen ja uudelleen. Tätä kannattaa tehdä erityisesti somessa, uutiskirjeissä ja muissa organisaation omissa kanavissa.
Haluatko tietää lisää, kuinka häntämarkkinointia ja sleeper hit -ilmiötä voidaan vahvistaa? Lataa opas täällä ja opi lisää!
Suomen Podcastmedia toteuttaa podcasteja, joista on aitoa bisneshyötyä. Kun haluat sitouttaa kohderyhmäsi ja luoda lojaalin suhteen yleisöösi, ota meihin yhteyttä! Valjastamme podcastit kanssasi vaikuttavaksi osaksi markkinointiasi.