Tutkittua tietoa:
mitä, missä ja miksi
korona-aikana kuunnellaan?

Thursday, 7. mayta 2020 / Marena Ahonen


Kun koronapandemia on saanut ihmiset ympäri maailman pysymään kodeissaan, ovat podcastien kuuntelutottumuksetkin muuttuneet. Spotify julkaisi käyttäjiensä kuunteludatasta tekemiään päätelmiään siitä, miten jatkuva kotona olo on vaikuttanut audiosisältöjen kulutukseen. Koostimme tähän blogitekstiin Spotifyn huomiot sekä omat päätelmämme koronakevään podcastien kuuntelusta.

Kotona kuunnellaan monilla laitteilla

Kuten oppaamme suomalaisten podcastien kuuntelijaprofiilistakin osoittaa, autot ja julkiset kulkuvälineet ovat suosittuja paikkoja podcastien kuuntelulle. Luonnollisesti korona-aikana työmatkat ja liikenteessä vietetty aika ovat vähentyneet, ja podcasteja kuunnellaan lähinnä kotona tai urheillessa.

Myös Spotifyn data vahvistaa tämän huomiomme: se nimittäin osoittaa, että korona-aikana podcasteja kuunnellaan aiempaa vähemmän autossa. Sen sijaan kuunteluun käytetään aiempaa enemmän älypuhelimien lisäksi myös muita laitteita, kuten tietokoneita, älykaiuttimia ja pelikonsoleita.

Kotona koko perhe on kuulolla

Spotify on huomannut kotona vietettävän ajan vaikuttavan myös siihen, millaisia sisältöjä kulutetaan. Spotify raportoi, että maaliskuussa lapsille ja perheille suunnattujen sisältöjen kuuntelumäärät kasvoivat. Kun kotona ollaan lähes aamusta iltaan, myös vanhemmat ja lapset viettävät aiempaa enemmän aikaa yhdessä.

Podcastit ovat läsnä niin lasten nukutuksessa kuin kouluikäisten lasten uteliaisuuden ruokkimisessa. Olemme huomanneet saman myös omien podcast-sarjojemme osalta: yhteistyössä markkinointiviestintätoimisto Source & Kitchenin kanssa tuottamamme Satuillaan – yhteisiä satuhetkiä koko perheelle -podcast on korona-aikana saavuttanut aiempaa suuremman suosion.

Tänä keväänä myös kuunneltavassa muodossa olevalle faktatiedolle on ollut kysyntää. Tuottamamme Koronan anatomia -podcast nousi julkaisuviikollaan Suplan kuunnelluimmaksi podcastiksi. Kun uutistulva on valtava, saattavat siihen hukkua tärkeimmät tiedot itse viruksesta. Uskomme, että tästä syystä tiivis viisijaksoinen tietopakettimme on ollut kuuntelumenestys. Toisaalta asiapitoisia podcasteja kuunnellaan vastapainoksi lisääntyneelle elokuvien ja sarjojen kulutukselle.

Kotona pidetään itsestä huolta

Spotify raportoi viime vuonna, että motivoituminen, rentoutuminen ja tietyn mielentilan tavoitteleminen ovat tärkeimpiä kuuntelijoiden valitsemia syitä sille, miksi liikunnan ja treenin aikana kuunnellaan musiikkia ja podcasteja. Näinä poikkeuksellisina aikoina nuo syyt korostuvat entisestään, kun kuntosalien sijaan treeni tehdään yksin kotona, ohjattu harjoittelu on jäänyt ja lenkkipolulle suunnataan ilman kaveria.

Podcastien asema tiedon välittäjänä, viihdyttäjänä, fiiliksen nostattajana sekä yhteisöllisyyden kasvattajana on siis entisestään vahvistunut, kun lähes koko maailma viettää yhteistä kotikaranteeniaan.

Haluatko oppia kaiken podcasteista? Aloita lataamalla ilmainen oppaamme, jossa esittelemme yleisimmät syyt sille, ettei podcast kerää kuulijoita!

Vanhemmat artikkelit

Voiko podcastia äänittää kriisiaikana, kun ei saa olla kasvotusten?

Voiko podcastia äänittää
kriisiaikana, kun ei
saa olla kasvotusten?

Kyllä voi! Suomessa aloitettiin maaliskuussa 2020 poikkeustoimet, joiden vuoksi etätyötä lisättiin, ihmisiä kehotettiin pitämään turvavälejä toisiinsa ja suuret kokoontumiset kiellettiin. Se ei silti estä podcastin tekoa.

Lue koko artikkeli

Miten podcast-talo pääsi Ylelle?

Miten podcast-talo pääsi Ylelle?

Olemme Suomen Podcastmediassa tuottaneet pääasiassa podcasteja ja markkinointivideoita, mutta tämän vuoden tammikuussa teimme loikan perinteiseen mediaan Yle Radio 1 -kanavalle. Näin se tapahtui.

Lue koko artikkeli

Ota yh­teyt­tä

Suo­men Pod­cast­me­dia
in­[email protected]­cast­me­dia.fi
045 130 4830