Podcastin tekeminen ei ole lastenleikkiä – näin me teemme hittipodin

Tiistai, 7. tammikuuta 2020 / Marena Ahonen

Mikki auki ja jorisemaan – se on yleisin käsitys podcastin tekemisestä. Tiedämme, että podcastin tekeminen ei ole niin yksinkertaista. Tässä kirjoituksessa esittelemme hittipodireseptimme.

Leivomme hittipodeja reseptillä, jonka aineksista ja työvaiheista emme tingi. Aloitamme podcastin tekemisen huolellisella konseptisuunnittelulla: selvitämme asiakkaamme tavoitteet sekä kohdeyleisön ja muovaamme niiden ympärille konseptin, joka puhuttelee juuri kyseistä yleisöä.

Huolellisen suunnittelun ansiosta voimme äänitysvaiheessa keskittyä laadukkaaseen tekniseen toteutukseen. Äänitetyt keskustelut litteroidaan, minkä jälkeen ne käyvät vielä käsikirjoittajan työpöydällä. Sieltä ne jatkavat matkaansa leikkaukseen. Samalla ne maustetaan ajatuksella valitulla musiikilla.

Tiedämme kuitenkin, että hittipodin leivontaan ei riitä pelkkä laadukas tuotantojälki. Hyväkin taikina voi lässähtää ilman sen huolellista kohottamista. Meillä taikina kohotetaan huolella valituilla hosteilla. Lopuksi panostamme unituoreen podcastin tarjoiluun – kun pöytä on täynnä toinen toistaan herkullisemman näköisiä kakkuja, on jotenkin erotuttava joukosta. Jotta podcastiin tartutaan, sitä on markkinoitava.

Huippupodin tekeminen vaatii huippuhostin 

Laadukas tuotantojälkikään ei kuitenkaan yksin riitä huippupodin synnyttämiseen. Menestyksen kannalta oleellista on, että podcastin host, eli isäntä tai emäntä, on tunnettu ja hyvä. Hänen ei tarvitse olla maamme suurin julkimo, mutta hänellä on oltava mielipidevaikuttajan asema juuri tavoitellun kohderyhmän keskuudessa.

Esimerkiksi Danske Bankille tuottamassamme Taloudellinen mielenrauha -podcastissa toisena hostina kuullaan sijoitusbloggari Jasmin Hamidia. Hänen seuraajistaan iso osa on kiinnostunut juuri Taloudellinen mielenrauha -podcastin teemoista. Hamid luotsasi podcastia yhdessä Danske Bankin sijoitusasiantuntija Kaisa Kivipellon kanssa, ja suomalaiset ovat kuunnelleet heitä jo yli satatuhatta kertaa.

Hostien tapaan myös podcastin vierailla on hyvä olla aiheesta kiinnostunut seuraajakuntansa. Hostit ja vieraat voivat kääntää jopa kymmeniä prosentteja omista seuraajistaan podcastin kuuntelijoiksi.

Podcast ei leviä itsestään

Podcastin tekeminen menestyksekkääksi vaatii myös onnistunutta ja aktiivista markkinointia. Moni podcast-tekijä yllättyy siitä, että podcastin markkinointiin pitää ylipäätään panostaa reilusta aikaa – ja rahaakin. Podcast ei tavoita kuulijoita, jos sitä ei markkinoida. Yleensä tehokkaimmin suoraan kuulijamäärän kasvuun vaikuttaa kuuntelualustan sisäinen markkinointi, eli oman podcastin mainostaminen toisen podcastin alussa.

Myös sosiaalisen median markkinoinnilla on vaikutusta kuulijamäärään, mutta suoraan kuuntelijaluvuiksi somemarkkinointi konvertoituu yllättävän heikosti. Toisaalta RadioMedian Podcast, podcast -tutkimuksessa (2018) 40 prosenttia vastaajista kertoi löytävänsä uusia podcasteja nimenomaan sosiaalisesta mediasta. Luku oli toiseksi korkein: suurin osa – 42 prosenttia – vastaajista kertoi löytävänsä uusia podcasteja kuuntelualustoilta, kuten Spotifysta tai Suplasta.

Somemainoksista ei siis yleensä klikata suoraan podcastiin, mutta ne jättävät merkittävän muistijäljen potentiaaliseen kuulijaan, joka saattaa myöhemmin etsiä kyseisen podcastin kuunnellakseen sitä.

Sosiaalisen median ja vaikuttajien arvoa podcastin markkinoinnille ei pidä vähätellä. Podcastin hostin ja vieraiden omat somejulkaisut voivat joissain tapauksissa vaikuttaa jopa selkeämmin suoraan kuuntelijamääriin kuin mikään muu markkinointitoimenpide.

Jos haluat oppia lisää podcastin teosta ja välttää podituotannon tyypillisimmät kompuroinnit, aloita lataamalla oppaamme podcastien yleisimmistä sudenkuopista.